Quantcast
Channel: Suvikukkasia
Viewing all articles
Browse latest Browse all 881

Yksityiskohtia Asuntomessuilta

$
0
0

Kokosin tähän muutamia yksityiskohtia, jotka miellyttivät minua messuilla. Kohteita oli runsaasti ja aikaa kului yllättävän paljon vaikka en edes jäänyt paikoilleni ihastelemaan tai tutkimaan. Ihmisiä oli tungokseksi asti ja melkeinpä jokaisessa kohteessa sai odotella vuoroaan. Onneksi lapset olivat hoidossa, eivät olisi kyllä lapset taikka vanhemmatkaan jaksaneet tätä reissua ilman stressiä. Mutta, onneksi ollaan jo kotona ja messut takanapäin osaltani. Mitään päätähuimaavan ihanaa en löytänyt, eikä tullut tunnetta, että näyttääpä oma koti surkealta. Mutta tottahan toki sitä silti toisinaan saattoi mieleen tulla ajatus, että ei tällaiset herkut ole tarkoitettu meikäläiselle tai kenellekään normituloiselle. Talot olivat yksi toisensa jälkeen hinnaltaan vähintään 300 000e ja kallein taisi olla jopa lähes 700 000e. Öhm.

Mutta tässä muutamia juttuja, jotka kätevä ihminen voi toteuttaa itsekin, ja luultavasti hieman edukkaampaan hintaan kuin alkuperäiset tuotteet ovat.
Pst. Yläkuvassa muutama paikallisten yrittäjien ja käsityöläisten tuotteita, joita oli myynnissä SeinäjokiShopissa messualueella (korjaa jos muistin nimen väärin).







Viewing all articles
Browse latest Browse all 881

Trending Articles