Leimailua voi käyttää myös monille muillekin pinnoille kuin vain paperille ja kartongille.
Leimailua voi hyvin tehdä myös kankaalle, kankaanpainovärejä käyttämällä.
Käytin valmista, mustaa, juoksevaa, kankaanpainoväriä.
Tuputtelin värin ohuena kerroksena leimasimen pintaan itsetehtyä vaahtomuovituputinta apuna käyttäen. Kun väriä on sopivasti leimasimen pinnalla, painetaan leimakuvio kankaalle.
Suosittelen harjoittelemaan painantaa ensin tilkulle, jotta opit määrittelemään oikean määrän väriä leimasimelle, jotta painojäljestä tulee siisti.
Kun työ on valmis, anna painovärin kuivua ja sen jälkeen kiinnitä värit kankaalle silittämällä, värin ohjeiden mukaisesti.
Huom! Erityisen tärkeää on muistaa pestä leimasimet heti käytön jälkeen! Painovärit nimittäin jäävät tiukasti kiinni leimasimen pintaan.
P.S. Yleensä painovärit on tarkoitettu luonnonkuiduille, muussa tapauksessa kannattaa testata työn jälki & viimeistelyt etukäteen.
Leimasimena Finnstamperin lehti.