Suvikukkasia

Tässä todellinen pika-DIY!

Jos naamiaisasu puuttuu ja aikaa on vain minuutti niin tee tämä. Tarvitset vain pari palaa huopaa, nahkaa tai muuta jämäkkää materiaalia, miksei tähän käy myös tilapäisesti kartonkikin.

Leikkaa huovasta tms. materiaalista pitkula (x2), jonka kumpainenkin pää on suippo. Taita kappale kahtia, kietaise hiuspannan ympärille ja nido kiinni. Tadaa! Söpöt kisunkorvat ovat valmiit.

Nykyään kun on tämä nyhtövillitys niin pitihän minunkin sitten kokeilla. Hyväähän tästä tuli, mutta ainahan pulla on hyvää. Paljon vaan kanelia, sokeria ja voita väliin niin nam!

Pullataikina

2 dl täysmaitoa

1 pss kuivahiivaa

1 muna

vajaa tl suolaa

3/4 dl sokeria

2 tl kardemummaa

4-6 dl vehnäjauhoja (jätän yleensä taikinan vähän löysäksi ennen nostatusta, jotta taikina pysyisi kuohkeana)

1/2 dl öljyä

Kun taikina oli kohonnut, kaulin sen ohueksi levyksi. Ripottelin levyn päälle kanelisokeriseosta ja rullasin taikinan korvapuustityyliin. Leikkasin pötköstä pieniä palloja, jotka upotin ensin voisulaan ja sen jälkeen kanelisokeriseokseen ja asettelin pallot sitten leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Tarkoitus on saada koko pohjan ala käytetyksi eli pallosia täytyisi saada sen verran, että ne riittävät peittämään koko vuoan pohjan. Lopuksi vielä kohotin pullavuokaa vähintään 30 min.

Paistoin nyhtöpullan uunissa 200*asteessa n. 15 minuuttia.

Valmiin, jo jäähtyneen, nyhtöpullan kuorrutin valkosuklaalla.

Taidanpa ottaa nyhtöpullan perinteeksi juhlapöytään. Nyhtöpullan palaset ovat juuri sopivan kokoisia suupaloja, yksittainen pulla kaiken muun tarjottavan ohessa saattaa usein olla jo liian iso 'pulla purtavaksi'.

Yksinkertainen on kaunista.

Ideat on kivoja ja vielä kivempia kun ne onnistuu. Olin tekemässä joulukortteja kun muistin, että pitäähän sille synttärisankarillekin tehdä kortti. Mies siis täyttää tänään vuosia. Jämäpalojen joukosta keräsin tummansinisen paperin ja narunpätkän. Taittelin narusta sydämen ja kiinnitin sen washiteipillä taustapaperiin. Korttipohja on ekokartonkia, samaa sävyä kun narukin. Mitään muuta en korttiin laittanutkaan, koska mielestäni se on juuri hyvä näin.

Onnea siis!

Rakastan luonnonmateriaaleja askarteluissa ja sisustuksessa. Oksista, varvuista, havuista ja muista saa helposti ihania juttuja aikaiseksi ja vieläpä ihan ilmaiseksi. Minulla on ollut mietintämyssyssä jo pitemmän aikaa tuoda olohuoneen nurkkaan iso oksa, jonka koristelisin sitten aina mielen ja teeman mukaan. Mutta vielä on tuo oksa löytämättä. Sen sijaan laitoin pienen, mutta runsaan oksan maljakkoon keittiön pöydälle ja koristelin sen tekotimanteilla. Oikeastaan nuo näyttävät jättisuurilta vesipisaroilta. Yhdistin näihin ruskean hamppunarun ja pienempiä muovihelmiä. Lisäksi osaan koristeista laitoin mukaan paperista stanssatun lumihiutaleen. Näissä yhdistyy kauniisti erilaiset materiaalit, sulassa sovussa täydentävät toisiaan.

Olen säästänyt tuota oksaa loppukesästä saakka kun leikkasimme pihan vanhoista syreeneistä kuolleita oksia pois. Ne olivat niin ihanan moniulotteisia etten malttanut heittää niitä pois, ja toisaalta jo mieleni syövereissä näin ne ihan jossain muussa käytössä, kuten nyt tässä.

Pikkuhiljaa mennään joulua kohti ja samalla ajatuksella koristeetkin astuvat esiin. Vielä ei ole tonttujen aika mutta lumesta ja talvisista maisemista inspiraationsa saaneet koristeet saavat jo tulla meitä ilostuttamaan.

Pisaratimantit löydät Sinellistä.

Myös hamppunaru löytyy Sinellin valikoimista. Helmiä ja lumihiutalestanssejakin valikoimista löytyy. Oksia, risuja ja tuulenpesiä löydät luonnosta kunhan pidät silmät auki liikkuessasi, muistathan silti jokamiehenoikeudet.

On taas aika virittää joulukalenterit kun marraskuu vaihtuu joulukuuksi. Lapsille pitää ostaa ne perinteiset euron suklaakalenterit ja monena vuotena meillä on ollut lisäksi huopainen tonttukalenteri, johon on toisinaan piilotettu yllätyksiä herkkujen muodossa. Tonttukalenterin päätehtävänä on silti kuitenkin toimia vain koristeena. Mutta mitäs sitten meille aikuisille laitettaisiin, kävisikö fiilistelykalenteri? Sellainen, jonka luukuista löytyisi pieniä muistutuksia kuten "hengähdä hetkeksi""nauti ja rentoudu" tai "muista lähettää joulukortit".

Tein kuviopapereista, paperikoristeista ja kirjansivuista kalenterin, joka hellii mieltä ja kehoa. Joulun kiireissä on ihan hyvä välillä pysähtyä ja huilata. Ei aina ole pakko juosta pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, kyllä se joulu sieltä tulee muutenkin.

Leikkasin kuviopapereista viirejä, jotka koristelin paperikoristeilla. Koristeet ovat sellaisesta kivasta paperikosta, jossa on runsaasti erilaisia valmiiksi stanssattuja juttuja. Viirien paperit on oikeasti ystävänpäivä-teemaisesta paperisetistä mutta hyvinpä ne sopivat myös jouluun.

Jokaisen viiriosasen takana on kirjansivusta taiteltu pieni pussi, jonka sisältä löytyy paperille kirjoitettu viesti. Viesteinä voisi olla myös hellyydenosoituksia tai aineettomia lahjoja.

Paperilajitelma Victorian valentine & Shabby Chic Christmas, kynä Pigma Micron 0,3mm Sinellistä.

Kiepsautan pitkät hiukseni usein leteille ja tykkään käyttää lettejä muulloinkin kuin siivotessa tai pihatöissä. Mutta usein mieleeni vain on hiipinyt ajatus ja epäilys, että olenko liian vanha käyttämään palmikoita. Että olenkohan tässäkin suhteessa jotenkin jäänyt junnaamaan paikalleni enkä tajua, että olen kasvanut aikuiseksi. Olenkin hyvin iloinen siitä, että hiusten letittäminen on nostettu taas jalustalle, ja että myös aikuiset letittävät hiuksensa. Voin siis luvan takaa ja vailla epäilystä jatkaa hiusteni kiepsauttelua.

Lettikirjoja on ilmestynyt kuin sieniä sateella ja tämä juuri ilmestynyt Letille 2. on toinen lettikirjani. Olen haaveillen katsellut youtubesta, lehdistä ja kirjoistakin erilaisia malleja ja toivonut osaavani tehdä sellaisia itsekin. Jopa ranskalainen letti tuottaa päänvaivaa kun en saa niitä suortuvia solmittua siististi ja tasaisesti, ennen annoin parin kerroksen jälkeen periksi ja väänsin letin tahallani vähän sinnepäin. Nykyään taas on ihan ookoo vetäistä letti vähän sinnepäin, oikeastaan moni tuunattu malli koostuu tavallisesta letistä, joka on sitten tehty näyttämään pörröiseltä tai rennolta.

Letille 2. on siis jatko-osa samannimiseen, huippusuosittuun, kirjaan. Tämä kakkonen pitää sisällään mm. fantasiapalmikoita ja leffoista inspiraationsa saaneita elokuvakampauksia. Erilaisia lettimalleja erilaisille ihmisille ja tyyleille. Palmikoita muokkaamalla ja koristelemalla saa aikaan hyvin monenlaisia kampauksia, jotka sopivat niin rokkareille, punkkareille, gooteille kuin herkille keijukaistytöille. Ja malleja kirjasta löytyy sekä naisille että miehille, lyhyille ja pitkille hiuksille. Yhteensä kirjasta löytyy noin neljäkymmentä letitysohjetta ja suuri määrä variaatioita näiden lisäksi. Aluksi käydään läpi perusmallit ja tarvittavat tarvikkeet ja sitten siirrytään persoonallisten mallien pariin.

Omia suosikkejani ovat mm. pudotusletit, kalanruotoletit, liu'utetut letit ja superihanat neliosaiset intiaaniletit! Pakko kokeilla itselleni näitä, ja sitten myöhemmin omalle tyttärelle, kunhan hänen hiuksensa vain kasvaisivat tarpeeksi. Ja niin höh, mikäs estää tekemästä lettikampauksia myös pojille!

Kirjan kuvat ovat kauniita ja selkeitä. Letitysohjeet on kuvattu vaihe vaiheelta tarkasti ja huolella. Mutta jos kaipaat silti tarkempaa opastusta niin kirjan kirjoittajalta löytyy YouTube-kanava, josta löytyy opastusvideoita ja vinkkejä. Taidan suunnata sinne itsekin.

Letittelemisiin!

Letille 2: Festareille ja estradeille

JENNI PETÄNEN / LAURA MENDELIN

WSOY 2016

Persoonallista tosiaan, ja massasta erottuvaa sisustamista. Ihanaa! Rakastan sitä, että uskalletaan käyttää värejä ja runsaita muotoja. Kaiken ei tarvitse aina olla valkoista. Värien kanssa voi toisaalta tietysti mennä pahasti metsäänkin mutta ammattilainen ja hyvän värisilmän omaava osaa silti yhdistellä rohkeasti totutusta kaavasta poikkeaviakin sävyjä.

Milla Alftanin tyyli on rouheaa ja rohkeaa. Maanläheisiä nudesävyjä, tummaa puuta ja kolmiulotteisia pintoja. Milla on yksi Suomen suosituimmista sisustussuunnittelijoista ja alansa ehdoton ammattilainen. Hän on perfektionisti, jonka suunnitelmissa jokainen millimetri on tarkoin harkittu. Sisustuksen lisäksi Milla antaa paljon huomiota myös valaistukseen ja rakenteellisiin ratkaisuihin. Kirjasta löytyy lisäksi 100 Millan magiavinkkiä, joilla saat luotua oman unelmien kotisi.

Kirjassa esitellään seitsemän upeaa kotia, joihin Milla Alftan on luonut uuden ilmeen. Kohteet käydään läpi todella tarkasti ja huolellisesti. Kirjan 100 vinkin kautta lukija saa ideoita oman kotinsa sisustamiseen: värien, muotojen, pintojen ja materiaalien merkitykseen ja valintaan. Kappaleisiin on lisäksi sisällytetty hyödyllistä tietoa ja vinkkejä esimerkiksi verhojen ja mattojen valintaan.

Jos etsit uniikkeja ratkaisuja kotiisi, suosittelen enemmän kuin lämpimästi tutustumaan tähän kirjaan, tämä teos on nimittäin täynnä meille totuttuun sisustustyyliin verrattuna hyvin epätyypillisiä ratkaisuja. Ja se on vain plussaa! Koti on kuitenkin se yksi tärkeimmistä asioista ihmisen elämässä niin miksei siihen myös panostaisi. Kirjassa esitellyt ratkaisut eivät ehkä silti ole ihan halvimmasta päästä mutta luovuutta kannattaa aina käyttää ja moni ratkaisu voidaan usein toteuttaa vaihtoehtoisellakin tavalla, ilman että hintaeroa edes huomaa.

Sisustusmagiaa on ihan omanlaisensa teos, lämmin pesä mihin voi sukeltaa.

Inspiroidu ja ihastu!

Sisustusmagiaa

Alftan, Milla

Readme.fi 2016

Jo pitemmän aikaa olen halunnut kokeilla kynttilöiden valmistamista, erityisesti soijavahakynttilät ovat herättäneet minussa kiinnostusta helppoutensa takia. Kun sitten minulle aukeni mahdollisuus päästä testaamaan kynttilöiden tekoa niin hetki meni ennenkuin uskalsin aloittaa. Turhaa sitä silti jännitin, valmistus on todella helppoa. Massa sulatetaan ja kaadetaan valittuun astiaan tai muottiin. Ainoa ongelma minkä kohtasin oli saada sydänlanka pysymään paikoillaan.

Kokeilin tehdä aluksi yhden kynttilän, jotta pääsin sinuiksi työvaiheiden kanssa. Soijavaharouhetta tarvitaan kaksinkertainen määrä muotin/astian kokoon nähden, eli tähän n. 2 dl lasiin tarvittiin 4 dl rouhetta. Sulatin rouheen vesihauteessa, sulatusastiana käytin vanhaa kattilaa, jota olen aiemminkin käyttänyt vastaavissa projekteissa. Kynttilämassa suli muutamassa minuutissa kirkkaaksi nesteeksi.

Muotti kannattaa lämmittää ennen kynttilämassan kaatamista siihen, jotta massa jähmettyy tasaisesti. Sydänlanka asetetaan muotin/astian keskelle, ja sen paikkaa voi muuttaa vielä senkin jälkeen kun nestemäinen kynttiläseos on kaadettu. Kynttilä jähmettyy noin puolessa tunnissa. Käytin sydänlangan tukemiseen jäätelötikkua. Jossakin netissä oli ohje, että sydänlanka kannattaa liimata astian pohjaan kaksipuoleisella teipillä mutta ainakaan minulla se ei toiminut. Kuuma kynttiläseos irrotti tarran samantien. Tähän täytyy siis etsiä jokin toimivampi ratkaisu.

Ensimmäisen kynttilän tein pelkästään soijavaharouheesta mutta toiseen erään (lasilliseen) sekoitin 1/2 tl piparkakkumaustetta tuoksua tuomaan. Jouluista tuoksua voi tuoda myös kanelilla ja mausteneilikalla. Sekoita jauhemainen mauste tasaisesti sulaan kynttilämassaan ja kaada muottiin. Myös tuoksuöljyjä voi käyttää.

Soijakynttilät ovat ympäristöystävällisempiä, vaha on täysin kasviperäistä. Soijakynttilät palavat tasaisemmin ja pitempään kuin parafeenista valmisetut kynttilät.

Koristelin lasipikarit maalatuilla kävyillä.

Materiaalit soijavahakynttilöihin löydät Sinellistä!

Paperillan blogissa me jaamme ideoita ja inspiraatiota sarjatyönä tehtäviin joulukortteihin. Sarjatyönä tehtäessä kortteja valmistuu kuin sieniä sateella. Tällä tavalla tehtäessä saa helposti tehtyä isonkin määrän kortteja kerralla. Aluksi täytyy vain nähdä hieman vaivaa valmistelujen suhteen mutta korttien kasaaminen sujuukin sitten vaivattomasti.

Näihin ideoimiini tagikortteihin taittelin ensin valmiiksi korttipohjat, sitten leikkasi mustat taustapaperit, stanssasin lumihiutaleet ja leimasin ja leikkasin tagit joulutervehdyksin. Näistä tuli niin kivat, että taidanpa tehdä vähän isommankin erän! Ja vaikka alkuvalmisteluihin menikin hieman enemmän aikaa niin korttien kokoaminen kävi todella nopeasti, nelisen korttia minuutissa on mielestäni jo ihan hyvä saavutus, eikö.

Taitoin korttipohjan pituussuunnassa kahtia ja leikkasin puoliksi, yhdestä korttipohjasta tulee siis kaksi pienempää korttia. Mustat taustapaperit revin ja vielä lisäksi rispasin reunoja hieman saksilla ja kynsillä. Tagit leimasin tyhjille kirjansivuille ruskealla musteella, leikkasin irti pienten reunojen kera ja leimasin vielä mustalla musteella joulutervehdyksen.

Lopuksi kun taustapaperi ja tagi oli liimattu korttipohjalle teippasin lumihiutaleen washiteipin palasella kiinni tagin päälle.

Hyvin maanläheisillä sävyillä ja pelkistetyllä ilmeellä mentiin tällä kertaa, mutta itse ainakin tykästyin näihin kovasti. Luomistyö syntyi flowna, ideat tulvahtivat mieleni työn edetessä. Sillä tavoin yleensä ne parhaat jutut syntyvätkin, liiasta pohdinnasta tulee useimmiten vain sekundaa.

Luomisen & tekemisen iloa!

Sinistä narusoppaa. Voi että, miten tuota kohtausta on tullut naurettua. Kelasin varmaan kymmenen kertaa tuohon kohtaukseen ja joka kerta se nauratti ihan yhtä paljon. Voi olla, että muut eivät kokeneet asiaa ihan yhtä intensiivisesti. Ja olihan niitä monia muitakin juttuja, yhtä hulvattomia.

Tiedätköhän yhtään mistä puhun... No Bridget Jonesista tietenkin! Elokuvista on kylläkin jo aikaa jonkun verran, ensimmäinen ilmestyi 2001 ja toinen 2004. Mutta tälle vuotta on tulossa kolmas BJ-leffa: Bridget Jones's Baby. Minä aloitin siihen tutustumisen kirjan muodossa. Olihan se vähän outoa ensin, siis lukea katsomisen sijaan, ja alku tuntuikin jokseenkin takkuiselta tai etäiseltä, mutta kunhan kirja pääsi vauhtiin niin huomasin pääseväni itsekin paremmin mukaan kuvioihin. Ja kun leffat on nähnyt niin kirjan teksti herää syvemmin eloon kun kaikille tyypeille ja kohtauspaikoille on mieleen piirtyneet muistikuvat.

Bridget Jones Vauvapäiväkirja on hulvaton ja hersyvä, juuri minun huumorilleni sopiva kirja. Saatoin ehkä vähän mielessäni oudoksua Bridgetin nykyistä ammattia, koska se oli aika vakava, ja Bridget taas...no ei ole niin vakava persoona. Sitä miettii kokoajan, että koska se nyt mokaa jotakin (tapansa mukaan). Ja olihan niitä, ylä- ja alamäkiä tässäkin osassa.

Kirja kertoo tarinan siitä miten Bridgetistä tulee äiti, ja kirja on myös samalla päiväkirjamuotoinen teos hänen lapselleen, jotta hänkin tietäisi miten Brigetistä on tullut hänen äitinsä. Biologinen kello tikittää ja muilta tahoilta tuleva painostus lasten hankintaan aiheuttavat Bridgetille päänvaivaa, muttei hän itse tunnu siitä niin kovasti haaveilevan. Kunnes sitten eräänä päivänä hän huomaa lihoneensa, eikä syynä ole ruoka vaan vauva vatsassa. Sitä ennen on tapahtunut muutama hämmentävä juttu, joiden takia lapsen isyys on epäselvä. Ja isäehdokkaat ovat ketkäs muut kuin Daniel ja Mark. Siinä sitä sitten luovitaan kenen kanssa halutaan olla ja kuka mahtaa olla isä. Bridget Jonesin elämä ei ole koskaan tylsää. Olipa muuten mielenkiintoista lukea kirjaa samalla kun nukutin pienimmäistä iltaunille, hampaita kiristellen pidättelin naurua ja toivoin, etten herätä juuri nukahtanutta lasta.

Nyt täytyykin sitten odotella koska pääsisi katsomaan Bridget Jones's Babya liikkuvana kuvana. Toivon myös, että elokuvaan olisi tehty vähän ekstraa sinne loppupäähän, on niin tylsää aina kun elokuvat päättyvät niihin happyendeihin, minä tahtoisin aina tietää mitä sen jälkeen tapahtuu. Se huono puoli fiktiivisissä tarinoissa onkin kun ne ovat keksittyjä.

Niin ja se isä, haluat varmaan tietää kuka se on.

No enhän minä nyt sitä voi vielä kertoa, sinun täytyy lukea se itse 😏

Helen Fielding

Bridget Jones - Vauvapäiväkirja

Otava 2016

Se tunne kun yrittää kovasti panostaa lasten kanssa puuhasteluun askartelun merkeissä, eikä ketään kiinnosta. Nykyisin olen suurilta osin luovuttanut mutta aina välillä yrittänyt keksiä jotakin tekemistä koska minua oikeasti nolottaa, että en askartele lasteni kanssa vaikka askartelut ja muut kuuluvat omiin lempiharrastuksiini ja olen ikäni kaikkea vääntänyt ja ideoinut puuhasteluja toisten lapsille. Mutta minkäs teet jos niitä ei kiinnosta, omia lapsiani siis. Joten pakko on vaan alistua siihen totuuteen, että minä en pääse nauttimaan haaveilemastani lasten-kanssa-näpertelevän-äidin-roolista.

Toissapäivänä he kyllä innostuivat maalaamisesta - seinämaaleilla, ja se oli minustakin hauskaa puuhaa siihen asti kunnes sitä maalia oli vaatteiden lisäksi lattia täynnä. Ja kun sitä hankasi rätillä irti muovimatosta niin maali vain levisi entistä laajemmalle. Illalla huomasin, että omatkin housunlahkeeni olivat maalissa. Ja eilen he innostuivat maalaamaan vesiväreillä. Paperin lisäksi väriä taisi olla enemmä jalanpohjissa, paidoissa ja käsissä. Talo oli täynnä smurffeja. Onneksi värit nyt sentään lähtivät edes jokseenkin hyvin irti saippuan voimalla, ainakin raajoista.

Niin ja yritinhän minä tuupata heitä askartelemaan jouluiset kuvat paikallisen kaupan jouluiseen tapahtumaan, jossa piirrustusta vastaan saa pienen lahjapussukan. Tein, mielestäni, kivan tonttumallin, joka oli helppo toteuttaa vain värittämällä ja liimaamalla. Mutta eihän sekään mennyt oikein putkeen. Poika kyllä väritti paperin punaiseksi ja käski sen jälkeen minun kirjoittaa paperiin "Kaikki tämä punainen tässä on verta." Jaaha. Vai niin. Ei ymmärtänyt tai jaksanut kuunnella kun yritin selittää, ettei sellainen oikein ole sovelias piirustus kaupan ikkunaan. Lapsi päättikin sitten, että ei se sinne menekään vaan hän antaakin sen mummalle lahjaksi. Nuorimmainen taas kyllä piirteli viivoja paperiin mutta tonttuja ne eivät olleet, vaan kukkia. Mieskin innostui osallistumaan vetämääni askartelutuokioon, mutta eipä hänkään niitä antamiani ohjeita näyttänyt noudattavan. Eli mitä tästä opimme? Ehkä sen, että minun on vain annettava periksi sille, että meidän lapset eivät askartele, tai että heidän tarpeisiinsa riittävät kuulakärkikynä ja pala paperia. Ja iso kasa teippiä.

Tässä se tonttu nyt kuitenkin on, jos jotakuta teistä se inspiroisi omien tai toisten lasten kanssa toteutettavaksi.

Tonttulakki leikattiin siis punaiseksi väritetystä valkoisesta paperista ja liimattiin ruskeaan pahviin, jonka leikkasin pahvilaatikosta. Parta on tehty kakkupaperista ja lopuksi piirsin tontulle silmät ja kulkusen lakkiin ja leimasin Hyvää Joulua korttipohjaan. Ja lopuksi muutama musta 'tikkaus' ohuella tussilla reunoja koristamaan.

Jos kaipaat ideoita ja inspiraatiota käsintehtyihin joulukoristeisiin niin suosittelen sinua tutustumaan Metsäkustannuksen jouluiseen kirjaan Iloinen joulukoristekirja! Kirjan työt ovat todella näyttäviä ja persoonallisia mutta silti helppoja ja vaivattomia toteuttaa. Materiaaleina on käytetty mm. hyvin suosittua betonia, lisäksi paperia, puuta ja luonnonmateriaaleja kuten havuja ja oksia. Rakastan tämänkaltaisia juttuja, ja aika montaa kirjan ideoista olen itse jo kokeillutkin aiemmin. Mutta silti on aina kiva saada vähän uusia kulmia tuttuihin työskentelytapoihin ja materiaaleihin. Rakastan myös sitä, että materiaalien ei tarvitse olla kalliita vaan niitä voi jopa saada ilmaiseksi luonnosta. Ideat ovat myös siitä kivoja, että inspiraation yllättäessä niitä voi muokata omanlaisikseen, puuhelmet voi korvata huopapalloilla ja muodot voi muokata omaa silmää miellyttäviksi.

Betonista tehdään päärynöitä, lyhtyjä ja joulukuusenjalkoja. Paperi taipuu tähdiksi, lehdiksi ja loistavaksi valokehykseksi. Puukiekoista tehdään kransseja ja laudanpätkistä kuusia. Puuhelmistä syntyy kuusenkoristeita ja helmitähtiä. Todella suloisia kaikki. Tämän tyylisiä kirjoja kaipaan enemmänkin markkinoille, varsinkin joulun aikaan himoitsen askartelukirjoja ja DIY-ideoita, joita on helppo toteuttaa ja joita oikeasti haluan myös kokeilla. Iloinen joulukoristekirja on raikas, kutsuva ja selkeä teos, suosittelen lämpimästi. Kirjan selkeillä ohjeilla ja innostavien kuvien ansiosta onnistut varmasti!

Iloinen joulukoristekirja

Jenni Peltonen

Metsäkustannus 2016

Se on joulu taas ja ihmisillä kamala stressi lahjoista. Oikeastaan koko jouluinen lahjarumba on ihan outo juttu. Minkä takia ihmisille iskee ihan kauhea paniikki lahjoista kerran vuodessa, tai miksi pitää väkisin keksiä ja/tai antaa jotakin ihmisille, joiden kanssa ei välttämättä edes pahemmin muutoin vietä aikaansa. Tai ylipäätään on aika omituista, että yhtenä päivänä vuodesta annetaan lahjoja mutta muuten ei muisteta mitenkään. Paljon henkilökohtaisempaa olisi antaa lahjoja pitkin vuotta ilman mitään sen kummempaa syytä. Mutta vaikka jouluinen hössötys hassua onkin niin tykkään siitä kyllä itse. Toisinaan persoonallisten lahjojen valitseminen ja keksiminen on vaikeaa mutta tykkään siitä silti, ja kauniiden pakettienkin tekeminen on mieluisaa puuhaa.

Lahja voi olla myös itsetehty ja useimmiten se on paljon arvokkaampi kuin mikään mitä kaupasta saa. Lahja voi olla myös syötävä juttu: itse tehty hillo, vuokaleipä, makeiset tai mausteseos on persoonallinen lahja, jonka antaja on aidosti pohtinut lahjansaajaa.

Taru Vihavaisen Syötävät lahjat on kirja, joka sisältää suolaisia ja makeita itsetehtyjä lahjaideoita. Joulun lähestyessä lahjoilla muistetaan myös muitakin kuin perheenjäseniä ja ystäviä, lahjoja annetaan myös opettajille ja kerhotädeille, tai viedään viemisenä työpaikalle tai vaikka pikkujouluihin.

Kirjaan on kerätty herkullisia ja helposti toteutettavia reseptejä, ja esimerkiksi erilaiset mausteseokset ovat kivaa vaihtelua perinteisille leipomuksille, erityisesti jos tietää lahjansaajan mieltymyksistä. Myös erilaiset kuiva-ainesekoitukset kuten myslit ja keksiainekset ovat toimiva idea. Helppo ja näyttävä lahja kun latoo kaikki ainekset kerroksittain söpöön lasipurkkiin ja kietaisee ympärille soman vyötteen tuotesisällön kera. Mutta tietysti perinteiset pikkuleivät, maustekakut, makeiset ja piirakat ovat yhtä hyviä vaihtoehtoja myös. Näiden lisäksi kirjasta löytyy runsaasti erilaisia makusiirappeja, hilloja ja marmeladeja ja juomia. Niin ja miltäs kuulostaisi itsetehdyt suolakeksit, myslipatukat tai sipsit? Maistuis kyllä itsellekin. Ja kukas sitä estää tekemästä näitä kaikkia kirjan reseptejä itselleenkin vain tai käyttämästä niitä vaikka juhlien tarjottavina.

Kirjan on kirjoittanut leivontabloggaaja ja -kirjailija Taru Vihavainen. Hän kirjoittaa suosittua Tarun blogi - Pullahiiren leivontanurkkaa.

Taru Vihavainen

Syötävät lahjat

Readme 2016

Tortillat on kivaa pikkupurtavaa, mutta ne ovat myös täyttävää ruokaa. Meillä oli äidin kanssa monesti tapana tehdä tortilloja perjantai-iltaisin saunan jälkeen ja itse tehden ne ovat paljon parempia. Ensimmäisen kerran tein tortillat ihan alusta alkaen itse yläasteella kotitaloustunnilla ja sen jälkeen niitä on tullut tehtyä melko usein. Kaupan valmiita tortilloja tulee ostettua toisinaan kun ei ole aikaa tai energiaa alkaa itse leipoa. Mutta eihän näihin oikeasti kovin paljon aikaa kulu. Viidessä minuutissa on taikina noin kymmeneen tortillaan valmis ja kaulitseminen vie noin vartin, paistaminen toisen. Eli jos vaikka kaverin kanssakin leipoo niin nopeasti valmistuvat ja maku on ihan eri luokkaa kuin kaupan vakuumipusseissa myytävissä lätysköissä.

OHJE

2 dl kylmää vettä

vajaa 1 tl suolaa

1 rkl öljyä

n. 4-5 dl vehnäjauhoja

Sekoita suola ja öljy veteen ja lisää joukkoon tarvittava määrä jauhoa. Taikinasta ei kannata tehdä liian jämäkkää koska silloin lättysten kaulimisesta tulee työlästä, eli mitä notkeampi taikina, sitä parempi sitä on kaulita. Tokikin taikinan täytyy olla kasassa pysyvää.

Vaivaa taikina kimmoisaksi ja jaa se noin 10 pieneen palloon. Kauli jokainen pallo ohueksi lätyksi hyvin jauhotetulla alustalla. Jauhoa kannattaa lisätä aina välillä koska ohut taikinalevy tarttuu helposti alustaansa kiinni. Paista tortillat kuumalla paistinpannulla molemmin puolin, ilman öljyä tai rasvaa. Tortillat ovat kypsiä kun ne saavat pintaansa ruskeita pisteitä. Paistamisen jälkeen tortillat kannattaa laittaa leivinliinan alle, jotta ne pysyvät pehmeinä. Sitten vain syömään. Toiset tykkää lämpimästä täytteestä, meillä ne syödään kylmällä täytteellä. Pilkon kurkkua, tomaattia, ananasta ja juustoa kulhoihin, lisäksi tarjolla on salaattia tai kiinankaalta, tonnikalaa ja majoneesia tai itse maustettua kermaviilikastiketta.

Kirja päättyy kirjailijan loppusanoihin "...tiedän, että Eva ja Gideon ovat valmiita siirtymään eteenpäin elämässään. Mitä apua he minulta tarvitsivatkaan, he eivät kaipaa sitä enää."

Voi ei. Inhoan loppuja. Fiktiivisiin tarinoihin on ihana sukeltaa. Se on kuin toinen ulottuvuus tai todellisuus. Paikka, jonne voi aina hetkittäin kadota kun todellisuus uuvuuttaa. Se on toisaalta myös voimavara, se että saa uppoutua ihan johonkin muuhun kuin siihen normiarkeen joka ympäröi sinua 24/7. Toki kaikki päättyy aina, on kyseessä sitten todellisuus tai kuvitelma, mutta jotenkin se silti aina ahdistaa.

En ole lukenut koko Crossfire-sarjaa, ainoastaan neljännen ja tämän viimeisimmän osan. Mutta kyllä tässä jo on hieman kärryille silti päästy, että mistä tässä on kyse ja kuka kukin on. Tarinaan tutustuessani mieleni siirtyy väkisinkin siihen toiseen samankaltaiseen kirjasarjaan ja samalla myös vertailen näitä toisiinsa. Crossfire-sarjassa kieli on toisinaan ehkä turhankin roisia, mutta se mikä minua tässä tarinassa kiehtoo on Evan ja Gideonin syvän huumaava rakkaus. Voiko tuollaista edes olla? Voi tai ei mutta samaistua siihen kyllä voin.

Viides osa jatkaa siitä mihin neljäs osa jäi. Sinun omasi on Sylvia Dayn koko uran pisin romaani, mutta silti se pitää sisällään vain lyhyen mittaisen ajanjakson. Ajanjakson, jossa pureudutaan rakastavaisten menneisyyden haamujen selättämiseen ja ihmissuhteiden luomiseen ja uudelleen elvyttämiseen. Lukijan mielenkiintoa pidetään yllä jännityksellä ja yksityiskohdilla, joille yritetään löytää vastauksia. Loppua kohden kohdataan myös musertava tragedia.

Kaikenkaikkiaan Sinun omasi oli miellyttävä lukukokemus mutta kuten moni muukin päätösosa, niin myös tämäkin tuntui siltä, että aika on käynyt vähiin. Moni juonen seikka nostettiin pintaan mutta jätettiin silti selvittämättä tai selittämättä.

"Minä olin ennen...tyhjä. Sisältä siis. Mutta sinä täytit tyhjiöni."

"Rakastan sinua. Aina."

Sylvia Day

Sinun omasi

Tammi 2016

Niin ja P.S. se aiemmassa postauksessani mainittu kirjasarjaan perustuva TV-sarja ei näillä näkymin olekaan tulossa. Joten nyt taas jäädään odottamaan tulevaa ystävänpäivää ja FS Darkeria.

Olipas ihanan värikäs kirja! Ei ehkä ihan perinteinen joulukirja, mutta mukavaa vaihtelua silti. Ja sitähän ulkoasullakin varmaankin haluttiin ilmentää, koska ei reseptitkään ihan mitään perus lanttulaatikkotyyliä olleet. Sami Tallberg on tunnettu kokki, jonka intohimoina ovat villiyrtit ja kasvisruoat.

Kirjan nimen perusteella oletin ehkä hieman enemmän villiyrittien pilkahtelua resepteissä mutta niitä käytettiinkin melko maltillisesti siellä täällä mausteiden tapaan, ei siis niinkään pääruoka-aineksina. Mutta toisaaltahan se on ihan suotavaakin, varsinkin näin talvisaikaan. Voisi nimittäin osoittautua melkoiseksi haasteeksi kaivaa jostakin vaikka voikukanlehtiä tai kuusenkerkkiä. Vaikka itseltäni noita jälkimmäisiä kyllä löytyy, kuivattuina, pakastettuina ja siirappina. Siksi vihreänä aikana olisikin hyvä kerätä talven varalle kaikkea mahdollista, syötäväksi kelpaavaa siis.

Villi jouluvegaani on Into Kustannuksen uutuuskirja, johon Sami Tallberg on loihtinut aivan uudenlaisia herkkuja joulupöytään, ja kuten arvata saattaa, pääosassa ovat kasvikset.

Kirjan ohjeet ovat suunniteltu neljälle hengelle ja Sami kehottaa valitsemaan vegaaniseen joulupöytään kirjan resepteistä ainakin viisi eri ruokalajia. Siten saa parhaiten kiinni siitä, mistä kirjan ohjeissa on kyse: yllätyksellisistä makupareista!

Juomaksi purppurasumu, jossa maistuu mm. punajuuri ja ruusuvesi.

Salaatiksi ruusukaali-hasselpähkinä-salaatti, dipiksi lehtikaalipesto.

Pääruoaksi kurpitsapaisti, mustaa riisiä ja katajakastiketta,

ja lopuksi jälkkäriksi kookosmaitoon keitettyä riisipuuroa ja mansikoita.

Näin niinkuin esimerkiksi. Kirjasta löytyy runsaasti enemmänkin värikkäitä, terveellisiä, täyttäviä ja eettisiä arvoja noudattavia vatsaa ja sielua ravitsevia herkkuja.

Villiä Joulua!

Metsän pieni kansa on suloinen, ainoa laatuaan oleva yleiskielellä / *selkokielellä kirjoitettu kokoperheen seikkailukirja. Metsän pieni kansa on myös taidekirja, joka tutustuttaa lukijansa suomalaisten taiteilijoiden taideteoksiin. Kirjan kuvituksessa seikkailevat pienet ja somat puunhaltijat, jotka ovat hyvin kiinnostuneita tietämään keitä olivat mm. tontut, maahiset, peikot, näkijät, noidat, vainajat, jättiläiset, karhut ja monet muut Suomen metsien, vesien, tuntureiden ja kukkuloiden asukkaat. Ja kukapas muu kuin itse Väinämöinen toimii heidän oppaanaan tällä mielenkiintoisella ja ainutlaatuisella matkallaan.

Kirjan teksti on keveän soljuvaa ja helposti luettavaa, ripaus huumoria joukossa. Pajunhaltija on herkkä ja hyväsydäminen, joka ei aina kestä kaikkea kuulemaansa, pihlajanhaltija taas lausuu runon jos toisenkin kuulemistaan asioista ja puhelias vaivaiskoivunhaltija kertoilee mielellään lappalaistarinoita. Hän kertoo muun muassa pahaenteisesti viheltelevästä, yksinäisestä koiran kanssa matkaavasta hahmosta nimeltä staalo. Arat puuhaltijaystävykset eivät tällaisia kummajaistarinoita tahtoisi kuunnella ja pihjalanhaltija yrittääkin keventää tunnelmaa runoilemalla näin:

"....Vain lapset kiljuu: kerää luusi tai susta tehdään staalo-muusi..."

Kirjan tekstit on kirjoittanut Marjatta Levanto, kuvituksesta vastaa taiteilija Julia Vuori ja kustantajana toimii Maahenki Oy.

* Samasta aineistosta laadittu selkokielinen rinnakkaisteos on tarkoitettu niille, joille kirjoitetun kielen on hyvä olla helposti, iloa tuottavasti ja vaivattomasti omaksuttavissa. Selkokielisen materiaalin käyttäjäkunta on laaja maahanmuuttajista muistisairaisiin ja ylipäätään vanhuksiin, lukemaan opettelevista erityistukea tarvitseviin.

Selkokielisen kirjan asiantuntijakumppanina on Selkokeskus.

(ks. tiedote / Maahenki)

Olenkin aina miettinyt, että missä se hyvä onni oikein viipyy. Löydän nimittäin tuosta vain neliapiloita oikeastaan mistä vain missä kuljen. Mutta syy taitaakin olla niissä viisiapiloissa, joita usein löydän myös. Ne siis kuuleman mukaan tuovatkin mukanaan huonoa onnea. Hmph. Enpäs tiennyt tuotakaan, muutoin olisin jättänyt ne keräämättä.

Suomalaisen kansanuskon sanakirja esittelee tiiviisti ja kattavasti suomalaisen

muinais- ja kansanuskon olennot, ilmiöt ja termit. Asiat on esitelty kansanuskon näkökulmasta ja ruohonjuuritasolle vietyinä: kansan on annettu puhua omalla suullaan. Suomalaisen perinteen ohella esillä on saamelainen näkökulma.

Suomalaiseen kansanuskoon liittyy lukuisia mielenkiintoisia asioita, jotka usein ovat mystisiä tai tuonpuoleiseen liittyviä. Meinasin käyttää sanaa yliluonnollinen, mutta aiemmin ihmiset eivät tällaista termiä juurikaan tunteneet, heille sellaisetkin asiat, jotka meille ovat yliluonnollisia olivat luonnollisia. Ihmiset olivat enemmän yhtä luonnon kanssa ja loitsut, noidat ja tuonpuoleinen olivat osa jokapäiväistä elämää. Vaivaan jos toiseenkin löytyi apu luonnosta tai jostakin erikoiselta kuulostavasta tavasta. Ihmisillä oli monenlaisia uskomuksia, joista useilla oli negatiivinen sävy. Esimerkiksi monet linnut ja niiden näkeminen tarkoitti kuolemaa, kärsimystä tai huonoa onnea. Myös viikonpäivistä perjantailla oli pahaenteinen maine, kun taas torstai oli voimallinen päivä taikojentekoon ja sunnuntaina syntyneillä lapsilla oli kyky nähdä näkymätöntä.

Kirjasta löytyy selitykset myös sille miksi kampelan suu on vino, keitä olivat jatulit, mikä on hyypiä, mistä syntyy näärännäppy tai mitä tarkoittaa päivännäkemättömät mukulat.

Tätä kirjaa ei ehkä ole tarkoitus lukea kannen avattuaan kerralla loppuun, vaan se toimii sanakirjana tai tietokirjana, jota sopii käyttää vaikkapa silloin kun kohtaa vieraan termin. Tämä teos sopii vallan hyvin yhteen vastaavaa aihealuetta käsittelevän toisen uutuuskirjankanssa jos ja kun kaipaa hieman tarkempaa selvitystä suomalaisen kansanuskon aiheista. Suomalaisen kansanuskon sanakirja on mielenkiintoinen ja kattava tietopaketti aiheesta kiinnostuneelle.

Suomalaisen kansanuskon sanakirja

Risto Pulkkinen & Stina Lindfors

Gaudeamus 2016

Mitä kerrotaan kuusta, sen löydät kirjasta!

Olen metsästänyt lumihiutalemuottia jo monta vuotta ja nyt vihdoin sain sellaisen! Se on niin söpö. Etsiskelin netistä suomalaisista verkkokaupoista kyseistä piparimuottia ja päädyin sellaiselle sivulle kuin piparkakkumuotit.fi - sielläpä sitä valinnanvaraa olikin vaikka millä mitalla: on talviteemaa ja merirosvoja ja eläimiä ja kirjaimia. Tilasin hiutaleen lisäksi muutaman (öhm) muunkin muotin. Piparimuottejahan kun voi käyttää läpi vuoden, lasten juhliin pojalle traktori- ja lentsikkamuotit ja tytölle yksisarvinen ja sydämiä. Sivun takaa löytyi ruotsalainen yritys Formina ja yhteydenotot hoidettiin kuitenkin englanniksi, tai ruotsiksi. Ja kun minä niin yritin mennä sieltä missä aita on matalin ja asioida vaan turvallisesti suomenkielellä, mutta jouduinkin sitten vääntämään viestini englanniksi, ugh. Ymmärrän kyllä kieltä mutta jännitän aina kamalasti sitä omaa puheentuottamistani ja kirjoittelua. Mutta turhaa stressasin, paketti saapui muutamassa päivässä suoraan omaan postilaatikkooni! Ehkä siellä muutama kielioppivirhe oli mutta tärkeintä on, että muotit saapuivat ja pääsivät heti käyttöönkin.

Kertokaas nyt minulle, että miten teillä sujuu lasten kanssa leipomiset. Onko se kiiltokuvamaista ja seesteistä, ihana hetki perheen kesken vai oikeasti jotakin ihan päinvastaista? Katselin jotakin lehtijuttua tässä jokin aika sitten ja siinä äiti koristeli lasten kanssa pipareita keittiön pöydän ääressä, pellavaliinan päällä! Olin että mitä ihmettä, että tuo ei ole mitään muuta kuin puhdasta lavastusta. Ei kukaan leivo lastensa kanssa tuolla tavalla - liina pöydässä ja lapset puettuna vimpan päälle. Ellei kyseessä sitten ole von Trappin perhe. Meillä ainakin oli sellaistakin showta tuo puolituntinen piparitaikinan ääressä. Ihme kyllä vanhin lapsista oli hyvinkin rauhallinen ja järjestelmällinen, mitä hän ei kyllä yleensä ole. Kauli taikinan ihan itse ohueksi levyksi ja latoi muotilla leikatut piparit pellin päälle. Siihen asti kaikki menikin hyvin ja olin itsekin helpottunut miten kivasti kaikki sujuu. Kunnes sitten tämä 5vee huomasi, että pelliltä katoaa kokoajan hänen tekemiään pipareita ja syyllinenhän oli tietenkin siskonsa 2vee joka onnellisesti nappasi huomaamattamme toisen tekemät piparit pelliltä ja linttasi ne omaan taikinamöykkyynsä, jota hyvin innokkaasti kuorrutti jauhoilla ja jota pienillä sormillaan tökki tehden "silmiä". Jaahas. Alkoi kauhea sota siitä kuka teki mitä ja lopulta 5vee teki piparit loppuun ja 2vee huusi kurkkusuorana lattialla. Että sellainen ihana leipomishetki.

Jälkeenpäin kina unohtui ja Pikkukakkosta odotellessa söimme pellillisen lämpöisiä pipareita kylmän maidon kera. Huomenna jatketaan, syömistä siis. Vaikka 5vee olisikin tahtonut leipoa pipareita myös huomenna, mutta onneksi taikina loppui, kuinkas sattuikaan sopivasti.

Muotit saatu *blogiyhteistyön kautta,

Formina / piparkakkumuotit.fi

Rauhallista arkea toivoo ja toivottaa

Täyskymppi! Tästä tulee ehdottomasti bravuurini, tämä on kakkupohjien kuningas! Tällä reseptillä syntyy myös muffinit ja täytteetön kakku kuten tämä tässä esillä oleva. Mutta tulevaisuudessa aion käyttää tätä ohjetta kaikkien kakkujeni teossa.

Yleensä kaikki kakkupohjani lässähtävät vaikka tekisin ne miten, joskus kokeilen perunajauhoa, toisinaan vehnäjauhoa, joskus kumpaakin, ja leivinjauholla ja ilman. Aina silti koen sen saman ilmiön, että kuohkeannäköinen kakku lässähtää lätyskäksi, josta vaivoin saa leikattua kolme erillistä kerrosta. Nyt sitten kokeilin aiemmin ideoimaani myskikurpitsamuffini-taikinaani kakun tekemiseen. Jääkaapissa makoillut myskikurpitsa alkoi kyllästyä oloonsa kylmässä kaapissa ja päätin helpottaa sen oloa höyryttämällä ja soseuttamalla sen. Tein kaksinkertaisen muffinitaikinan ja lisäsin kaiken soseen, jonka kokonaisesta kurpitsasta sain, taikinan joukkoon. Hieman kyllä jännitti, että mitenköhän raskas taikina jaksaa kypsyä uunissa, mutta hyvin kävi. Tarkkaa aikaa en ottanut, seurasin vain kakun kypsymistä ja kokeilin pari kertaa tikulla onko kakku kypsä, kyllä siihen silti reilu puolisen tuntia meni. Ja niin uunista tuli täydellisen korkea, tiivis mutta kuohkea kakku! Ihanaa! Jännä miten kakku onnistui kurpitsasoseen kanssa näin paljon paremmin kuin perinteisellä sokerikakkuohjeella. Nyt voin sitten syödä hyvällä omallatunnolla ison palan kakkua kun sehän on terveellistä, siinähän on kilon verran myskikurpitsaa (joo joo). Ja lapsetkin tykkäsivät hurjasti vaikka muutoin eivät kakkuja syökään. Kurpitsan sijaan voisi laittaa myös bataattia, porkkanaa tai vaikka punajuurisosetta.

Kakun päälle halusin kinuskia, täytettä en tällä kertaa laittanut lainkaan. Kurpitsa tekee kakusta herkullisen kuohkean ja kostean ja minusta se ei kaipaa mitään muuta kuin kuorrutteen, ei välttämättä sitäkään. Mutta olen alkanut tykätä kinuskista yhä enemmän ja se on niin helppo tehdäkin. Käytin 2 dl kuohukermaa ja 2 dl muscovadosokeria, ja lopuksi lisäsin kinuskin joukkoon nokareen voita, hippusellisen merisuolaa ja 1 tl piparkakkumaustetta. Ja ai että! Miten ihanan hurmaava maku tuosta piparkakkumausteesta tulikaan! Rakastuin siihen oitis. On se kiva, että tähän päähän aina silloin tällöin pälkähtää hyviäkin ideoita. Makumaailmaltaan kakku kuorrutteineen muistuttaa yhtäkkiseltään arabialaista maustekakkua, joka sekin on yksi lemppareistani. Tähän kakkuun vain tulee huomattavasti vähemmän sokeria.

Elämässä pitää olla herkkuhetkiä, edes kerran päivässä!

Niin ja P.S. kurpitsansiemenet kannattaa ottaa talteen, maustaa ja paahtaa ne uunissa. Ovat erihyviä! Minä maustoin omani kanelilla, merisuolalla ja cayennepippurilla.

PikaDIY-asuste!

Kanelinen nyhtöpulla

Yksinkertainen onnittelukortti!

Timantit oksilla

Viirinauhasta joulukalenteri

Hiukset letille!

Sisustusmagiaa Milla Alftanin tyyliin

DIY soijakynttilät

Joulukortit sarjatyönä

BJ - vauvapäiväkirja

Toivotonta puuhastelua...

Iloinen joulukoristekirja!

Anna lahjaksi itsetehty herkku!

Leivo itse tortillat!

Crossfire - päätös

Villi jouluruoka!

Valloittava kokoperheen seikkailukirja!

Suomalaisen kansanuskon sanakirja

Pipariksi meni

Myskikurpitsakakku & piparkakkukinuski!