Quantcast
Channel: Suvikukkasia
Viewing all 881 articles
Browse latest View live

Gluteeniton sitrusjuustokakku

$
0
0


Pohja
200 g taateleita
50 g kookoshiutaleita
2 rkl kookosöljyä
maun mukaan kanelia
ripaus suolaa

Täyte
2 dl kuohukermaa vaahdotettuna
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g valkosuklaata sulatettuna
1 rkl vaniljasokeria
1 liivatelehti ( liota liivatelehti kuumaan appelsiinimehuun)
½ appelsiinin mehu ja hedelmälihaa
½ limen mehu

1.Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla.
2.Valmista pohja tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi ja levitä massa irtopohjavuoan pohjalle. 
3.Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada seos pohjan päälle. 
4.Anna kakun oleentua jääkaapissa yön yli.
5.Koristele kakku appelsiinin kuorella ja syötävillä kukilla.



Juustokakut ovat suosikkejani. Ne ovat niin helppoja ja nopeita tehdä. Löysin vuosia sitten hyvän perusohjeen, jota olen muokkaillut aina tilanteen mukaan erilaiseksi. Tässä kakussa erikoisuus on sen pohja, joka on tehty taatelista ja kookoksesta. Täytteessä on valkosuklaata, appelsiinia ja limeä. 


Koristeluvinkki! Kerää kesällä syreeninkukkia, laita painoon kirjan väliin ja anna kuivua. Syreeninkukat ovat kauniita ja syötäviä kakunkoristeita.






Olaf & the Car -kortti

$
0
0

Tuttavaperheen muksu täytti 5 vuotta ja pitihän sitä taas korttikin rustata. Valmis leimasinkuva ei oikein tuntunut hyvältä, vaikka sitä jo aloin työstääkin, mutta eipä se vain oikein tuntunut luontevalta. Kun kyselin lapsosen äidiltä, että mistä synttärisankari tykkää, niin vastaus oli Frozenista ja Autoista, muun muassa. 
Siitä se ajatus sitten lähti. Mutta hus turha kateus, minä en ole häävi piirtäjä ja siksi onkin keksitty mallista piirtäminen. Haeskelin netin kuvahaulla sopivia kuvia ja valitsin sellaiset 'tyypit', jotka eivät ole ne tavanomaisimmat vaihtoehdot. Korttiin pääsivät siis Olaf ja Auto, jonka Nimeä En Tiedä. Heh, no valitsin sen vain värin mukaan. Ehkä te tiedätte paremmin :)


Fonttien kopsaaminen käsin 'piirtämällä' on myös käypä idea jos et satu omistamaan tulostinta.

Onnea Synttärisankarille!






Söpö DIY-kirja!

$
0
0



Taisin luvata, että saan tämän valmiiksi vuoden 2015 loppuun mennessä... Noh, jos nyt tarkkoja ollaan niin sivut ja kansi ovat olleet valmiina jo viime vuoden puolella, mutta jostakin syystä se kasaaminen on vain vienyt hieman aikaa.


Idea tähän lähti siis siitä ihanasta Minun kirjani -kirjasta. Ja ääneen lupasin, että teen omani valmiiksi hetimiten. Mutta kaikkeahan pitää aina kypsytellä. Ja onhan minulla ollut jo vuosia haaveena toteuttaa jokin tämänkaltainen kirja. Rakastan näiden runsautta, rouheutta, romantiikkaa ja ehkä hieman mystistäkin ulkonäköä.


Kannet ovat valmiit. Leikkasin sivut irti ja kiinnitin omat sivuni vanhojen tilalle.
Ronskisti vain maalarinteipillä ja osaa sivuista kiinnittelin vielä washiteipeilläkin.
Maalasin kannet Country French-maalilla ja koristelin teipeillä, stanssikuvioilla ja värjätyllä kakkupaperilla.


Sivuniput ommellaan yhteen ompelukoneen suoralla ompeleella. Valmiit niput kasataan yhteen ja ommellaan käsin toisiinsa kiinni.
Sisällöksi käy oikeastaan mikä tahansa paperi. Tuossa mainitsemassani kirjassa käytettiin hyödyksi jopa paperiset laskut. Sivut voi halutessaan maalata tai koristella. Voit liimata, teipata, leimata. Käyttää paperisia tai kankaisia koristeita. Mitä vain keksitkään.


Tällainen kaunis kirja voisi olla kiva lahja vaikka ystävälle, ystävänpäivänä.







Laskiaispullia

$
0
0


Meillä lapset sairastelevat vuoron perään, toinen jo toista viikkoa flunssassa ja isompi valitteli tänään huonoa oloaan. Nukkui aamupäivän ja sen jälkeen oli taas entisensä. Ruokahalua ei kylläkään oikein ollut mutta halusi leipoa laskiaispullia. Niinpä ryhdyimme tuumasta toimeen. Olihan sentään laskiaistiistai, nyt vuorokausi on jo vaihtunut keskiviikon puolelle, mutta minä olen niin hassu, että minulle tänään on vielä tiistai. Mies aina naureskelee ajatusmaailmalleni.



Tein yhden satsin pullataikinaa ja jaoin sen kahtia. Toisen puoliskan värjäsin punajuurimehulla. Ai miksikö? No ihan vain huvin vuoksi. Ja siksi, että haluan huvitella ja kokeilla juttuja. Oliko se nyt viime vuonna kun leivoin ystävänpäivän aikoihin punaisia sämpylöitä ja punaisia korvapuustejakin.


Punaisien pullien täytteeksi laitoin vaniljasokerilla ja canesiirapilla maustettua kermavaahtoa ja itsekerättyjä vadelmia. Villivadelmat kun vain ovat niin paljon maukkaampia kuin viljellyt toverinsa.

Tavallisten pikkupullien väliin laitoin samaista kermavaahtoa, mutta lisäsin siihen ruokalusikallisen tummaa kaakaojauhetta. Suklaavaahdon lisäksi laitoin väliin banaanikiekkoja.

Ei ehkä ihan perinteistä tyyliä, mutta ainahan saa kokeilla.

Poika muuten keksi uuden termin leipomolle. 
Se on pullamo.
Siellä kaiketi leivotaan vain pullaa.





Taimien aika

$
0
0
Se olis taas aika ostaa multaa ja kylvää siemeniä. Jokakeväinen juttuni viime vuosina, eli tomaattia, chiliä ja paprikaa purkkeihin ja sitten odotetaan ja toivotaan, että jotain tapahtuisi.
Yhtenä kesänä taisin saada sangollisen paprikaa! Eikö se ole jo aika hyvä saavutus amatööriltä? Paitsi että anoppi teki sen suurimman homman eli kasteli ja kasvatti minun esikasvattamani taimet. 

Jotakin kivaa tälle kevättä ja kesää pitää kyllä keksiä, mieli on edelleen niin apea kun ihana koiraystävämme lähti enkelten matkaan pari viikkoa sitten.

Tässä kiva idea taimien merkkaamiseen:
Kirjoita permanenttitussilla korkkiin kasvin nimi ja työnnä jämäkkä rautalanka korkin toiseen päähän, ja sitten vain "nimikorkit" taimipurkkeihin.

Ja sitten kun ensimmäinen esikasvatusvaihe on saatu päätökseen, eli kun on aika harventaa ja istuttaa pienet alut omiin purkkeihinsa niin onhan se kiva, että purkit ovat kauniita myös katsella. Taimien kasvaminen kun saattaa kestää kauankin niin voipahan sen ajan sitten ihastella pelkkiä purkkeja.




Friggs -riisikakkuhaaste!

$
0
0
Ruoka.fi haastoi bloggaajat ideoimaan välipalaideoita Friggs-riisikakkujen kera.
Pääsin mukaan haasteeseen ja tässä viisi täytevaihtoehtoani.
Tervetuloa ja -menoa äänestämään! Voitte voittaa 100e lahjakortin!
(Tarkempi linkki tulee heti kunhan sen käsiini saan.)


 ranskankermaa 
 mustapippuria 
 merisuolaa 
 avokadoa 
 kylmäsavulohta 



 ranskankermaa 
 mustapippurirouhetta 
 kylmäsavulohta
tilliä



 muussattua avokadoa 
 ripaus mustapippurirouhetta ja merisuolaa 
 kirsikkatomaatteja kuutioina 
 tilkka Cane-siirappia 



 kurkkumajoneesia 
 ruskistettua pekonia 
 etikkaliemessä keitettyä uppomunaa 
 tilliä

Ja yksi makeakin vaihtoehto mukaan kisaan...


 Vaniljarahkaa tai -skyriä 
 omenaa viipaloituna 
 kanelia 
 vaniljasokeria 









Talviaskarteluja lasten kanssa

$
0
0

Kiva ja helppo talvinen paperiaskartelu
lasten kanssa (ja ilman) syntyy paperisuikaleista.

Tein omat palloseni A4:n kokoisesta paperista.
Yhdestä arkista tuli 6 palloa.

Leikkaa paperi halutun kokoisiksi suikaleiksi,
ja kokoa ne pöydän päällä mallin mukaisesti.

Nido suikaleet kiinni nitojalla, vaihtoehtoisesti voit myös liimata tai teipata ne kiinni toisiinsa.
Kun suikaleet on kiinnitetty yhteen, kokoa suikaleiden vapaat päät käsiisi pallon muotoon ja kiinnitä ne yhteen, siten että sinulla on käsissäsi pallonmuotoinen kappale.

Pujota pallot lankaan ja kiinnitä pallonauha haluttuun paikkaan.

Tee valkoisia (lumi)palloja tai leikittele väreillä!



***

Toinen hauska talvinen puuha on painaa valkoisia kädenjälkiä paperille. Näistä kädenjäljistä,  erityisesti sormista, muodostuu veikeitä lumiukkoja ja -akkoja tussin avulla. Piirrä sormien ääriviivoja mukaellen ukoille rajat ja lisää kasvot, kädet, napit ja hatut joko piirtäen tai paperista leikaten.


***

Iloista talvilomaa!
Lisäinspiraatiota lasten kanssa askarteluun voit hakea Paperillan blogista!




Keväinen kattaus

$
0
0

Kattauksia on mukava tehdä, tai ainakin ideoida, mutta useimmiten ne jää toteuttamatta. Kuinka monesti olenkaan miettinyt miten tylsältä ruokapöytämme näyttääkään. Varsinkin nyt kun lapset ovat iskeneet siihen kyntensä. Viikottain irrottelen sen pinnasta värikynän jättämiä jälkiä. Ja pienenä esikoinen takoi pöydän pään täyteen reikiä haarukalla.

Pöytäliina tuo heti kivaa ja siistiä ilmettä mutta miten sopii yhteen valkoinen pellavaliina ja kaksi toimeliasta lasta? Ja tuppaahan niitä roiskeita tulla meiltä aikuisiltakin. 
Onneksi edes kerran vuodessa on aihetta laittaa liina, lasten syntymäpäivien aikaan. Silloin keittiö näyttää raikkaalta ja kutsuvalta. Astiat ja muut somisteet näyttävät nekin silloin varsin kauniilta.

Jos jaksaisin panostaa kattausten tekemiseen niin tykkäisin yhdistellä erilaisia kuppeja, lautasia ja laseja samaan kattaukseen. Sellaista romanttista, boheemia ja kodikasta.
Sisustuskin saisi noudattaa samaa linjaa. Kaappien väreiksi voisin valita vaikka oliivinvihreän tai okrankeltaisen. En oikeastaan ole valkoisen ja niin sanotusti 'värittömän' ystävä, vaikka sekin toimii toisinaan. Mutta nyt vain haaveillaan kun ei asuta omassa kodissa. Mieli ehtii muuttua vielä monesti.


Vinkkinä kattauksiin!
Tee paperista tai kirjansivuista kukkasia ja sido ne paperinarun avulla lautasliinan tai lasin ympärille. Tai asettele paperikukat lautaselle koristeeksi.
Kukkasilla saa kaunista ja persoonallista ilmettä vähällä vaivalla!








Ystävälle

$
0
0


Hyvää Ystävänpäivää!


P.S. Lasipurkki on maalattu Country French maalilla, sävy Kardemumma. 
Koristeena washiteippejä ja juuttinarua.




Opas korujen tekoon

$
0
0


Atena

Tämä teos on todellinen koruntekijän tietopankki. Kirjasta löytyy runsaasti ideoita korujen tekoon ja selkeät ohjeet kuvien kera. Olit sitten aloittelija tai jo kokeneempi tekijä, niin tästä teoksesta on sinulle hyötyä. Kirjan alussa käydään läpi perustiedot: materiaalit, työvälineet ja opastetaan millainen on ihanteellinen ja ergonominen työtila. Lisäksi tutustutaan hieman korujen suunnitteluprosessiin. Jokaisen tekijän koruissa on omat ominaispiirteensä ja inspiraatiota voi ammentaa monista asioista, siksi suunnitteluun ja luonnosten tekoon kannattaa panostaa - ne toimivat hyvänä ohjenuorana työskennellessä. Tämä kirja ei ole suunnattu ainoastaan harrastajille vaan sisältö opastaa myös ammattimaiseen työskentelyyn: se opastaa suunnittelutyössä, opettaa työmenetelmät ja eri työvälineiden käytön siten, että onnistut luomaan useita samanlaisia koruja.

Olin positiivisesti yllättynyt, että kirjasta löytyy ohjeet jopa korunosiin, siis sellaisiin jotka ajattelin ostettavan valmiina kaupasta. Välirenkaat, korvakorukoukut, nyörinpäät, koruneulat ja lukot tehdään kaikki itse kirjan selkeillä ohjeilla. Itsetehden saat luotua juuri oikeanlaisia kappaleita. Korunosien lisäksi tehdään itse myös erilaiset ketjut: neuleketju, makramee, punokset, muinaisketju, silmukkalenkkiketju ja monet muut. 

Kun työvälineet ja -vaiheet ovat tulleet tutuiksi, on aika siirtyä korujen valmistamiseen. Kirja sisältää 11 erilaista koruja sormuksista hiuskoruihin ja rannerenkaista korviksiin. Jokaisessa projektissa kerrotaan tarkasti mitä välineitä tarvitaan ja millaisia materiaaleja käytetään. Rohkea tekijä voi kuitenkin soveltaa ohjeita ja luoda ihan omanlaisia koruja itseä miellyttävistä materiaaleista. 

Itse olen huono käyttämään koruja mutta kauniit korut hivelevät silti aistejani. Kirjan malleista linnunpesäkaulakoru oli mieluisin. Pidän sen luonnollisesta ja hieman hallitsemattomastakin ilmeestä. Koru vaikuttaa helpolta tehdä ja mallia voi soveltaa muihinkin koruihin. 

Jos siis innostuit aiheesta niin tämä kirja on juuri sinulle! 

Korusuunnittelijan ihastuttavat neuvot yksilöllisiin koruihin

Metallilanka on koruntekijän unelma: se on monipuolinen, helposti työstettävä materiaali, johon voi liittää melkein mitä vain helmistä ja korukivistä erilaisiin nauhoihin ja nyöreihin. Metallilankaa voi neuloa, punoa, vääntää ja taittaa, ja lopputuloksena on häikäiseviä, omaperäisiä koruja. Kristalleja sädehtivän sormuksen tai herkän linnunpesäkaulakorun tekemiseen tarvitaan hyvin vähän välineitä, ja työmenetelmät on helppo oppia.

Upeat, helpot metallilankakorut perehdyttää metallilangan käsittelyyn. Havainnolliset ohjeet etenevät perustekniikoista vaativampiin, ja lisäksi kirjassa on yhdentoista projektin yksityiskohtaiset ohjeet. Kun tekniikat tulevat tutuiksi, vain oma mielikuvitus on rajana ja voit suunnitella oman, ainutlaatuisen korumallistosi!

Wing Mun Devenney on korusuunnittelija ja opettaja, joka on suunnitellut kiitettyjä korusarjoja eri muotitaloille.





Opas kuvien maailmaan

$
0
0

Gummerus Kustannus

On todella kiehtovaa ja mielenkiintoista miten suuri vaikutus kuvilla - niitä katsomalla ja niitä luomalla - voikaan ihmismieleen olla. Väreillä on samankaltainen vaikutus. 

Sisältävätkö suosikki- ja inhokkikuvasi elementtejä tai symboleja, joita et ole huomannut tai joiden merkitystä et ole ymmärtänyt? Toistuuko niissä sama teema, sama värimaailma tai samankaltainen asetelma? Kun opit tulkitsemaan kuvia ja värejä voit samalla oppia paljon myös itsestäsi, niin henkisellä, psyykkisellä, fyysisellä kuin tunnetasollakin.

Gummeruksen uutuusteos Paljastavat värit, hoitavat kuvat opastaa sinut kuvien maailmaan. Kirja sisältää lukuisia harjoituksia, joiden avulla opit lukemaan kuvia ja niiden sisältämiä (piilo)viestejä. Kirjan viimeisessä kappaleessa tartutaan itse kynään ja tehdään omakuvaharjoituksia ja otetaan selvää miksi piirtely on tärkeää. Onhan sekin jo todistettu, että ihmiset jotka piirtelevät kouluvihkonsa täyteen töherryksiä oppivatkin paremmin. Piirtely parantaa keskittymiskykyä ja siten tiedon sisäistämistä. 

Kirja sisältää kamalan paljon asiaa, ja tällaiselle kuvakirjaihmiselle tekstin ja tiedon määrä meinasi olla liikaa. Minua huvittikin kirjoittajan maininta kirjan alkumetreillä "Enää ei ole aikaa lukea, tai sitten ei jakseta keskittyä lukemaan." Tämä pitää todellakin paikkansa ainakin minun kohdallani. Muistan miten vaikeaa oli kouluaikoina sisäistää koealueita, varsinkin jos aihe oli itselle vähänkään vieras tai uusi. Mutta vaikka aihe olisi kiinnostavakin minulla on aina ollut vaikeuksia sisäistää lukemaani. Kuvien kanssa taas on ihan eri juttu. Kuva kertoo todellakin enemmän kuin tuhat sanaa. 

Kirjan tehtävät ovat mielenkiintoisia ja aion varmasti tehdä niistä ainakin osan kunhan vain saan tarvittavan määrän rauhallista ja häiriötöntä aikaa. Haasteekseni saattaa myös koitua huono kykyni toimia spontaanisti. Mutta katsotaan. Minua kuitenkin suuresti kiehtoo päästä sukeltamaan mieleni syvyyksiin ja halu tutustua sisäiseen minääni on suuri.




Tämä kirja opastaa ymmärtämään kasvavaa kuvatulvaa ja kertoo, mitä kuvilla voi tehdä. Kuvataiteilija ja luovuusvalmentaja Krista Launonen neuvoo kädestä pitäen katsomaan suosikkikuvia ja inhokkikuvia, tekemään hoitavia kuvia niin piirtämällä kuin kännykällä näpsimällä, ja sukeltamaan samalla värien maailmaan. (Lähde)



Suvikukkasia Kotiblogeissa

$
0
0

Huomio ihmiset!
Nyt mars kohti lähintä lehtipistettä ja ei kun ostamaan uusin Kotiblogit-lehti!

Täytyy myöntää, että itsekin luen vasta toista numeroa, eli uusi lehti minullekin. Lehti on piristävää vaihtelua jo pitempään markkinoilla olleille lehdille. Kotiblogit-lehti nimittäin koostuu suurilta osin meidän 'tavallisten' ihmisten kodeista ja ideoista, sisältö perustuu bloggareiden tuotoksiin ja heiltä saatuun materiaaliin.
Tuo sana 'tavallinen' kuulostaa kyllä vähän alentuvalta mutta tarkoitan kuitenkin sitä sataprosenttisesti positiivisessa mielessä. Mielestäni parhaimmat ideat tulevat yleensä teiltä ja meiltä - tavallisilta ihmisiltä, arjen pyörteissä syntyy kaikenlaista inspiroivaa ja kaunista.

Kotiblogit-lehti koostuu näistä:
puutarha - sisustus - ruoka - matka - DIY.
 Niin ja tietysti yksi syy siihen miksi näin innokkaasti lehteä mainostan on siinä, että minä ja blogini olemme mukana neljän sivun verran tässä uutukaisessa numerossa!

Koko tammikuun uurastin ideoinnin ja niiden toteutusten parissa. Kamera kesti onneksi loppuun saakka kunnes sitten päätti antaa periksi ja pimahtaa, onneksi olin oman juttuni saanut kuitenkin jo kasaan. Tätä uutta lehteä selaillessa sain mahdollisuuden tutustua ihan uusiin blogeihin ja ihmisiin niiden takana. Aivan mahtavia ideoita ja koteja jokaisella! Jaksan aina ihastella ihmisten kuvaustaitoja, kuvaaminen kun on vain todella haastavaa välillä, ja kun toisten ottamia kaunokaisia katsoo niin alan itsekin haaveilla uudesta kamerasta, mikä se sitten ikinä mahtaa ollakaan. Olisiko vinkata mitään hyvää kameraa bloggaajalle? Niin ja tietysti sen ei saisi maksaa maltaita :)


Tässä muutama jutusta löytyvä idea ja ajatus.


Ja pientä piilomainontaa täytyi tietenkin lykätä mukaan. 
Mieheni arvostelumenestys - Audrey, rakkaani.


Jutussa olevia ideoitani ja käyttämättä jääneitä juttuja olen postaillut jo aiemmin tälle vuotta täällä blogissani. Nyt saankin sitten hetkeksi hengähtää ja syventyä lukemaan toisten bloggaajien kirjoituksia...


Terveisin,



....tervetuloa uudelleenkin! :)

DIY-kehykset

$
0
0

Sain tässä taannoin mahdollisuuden tehdä blogiyhteistyötä Country French -yrityksen kanssa ja pääsin testaamaan kotimaisia kalkkimaaleja. Isommasta projektista jo postailinkin aiemmin, siinä tein liitutaululle kehyksen, jossa on alareunassa "laatikko" purkeille ja purnukoille. Maalasin työn harmahtavanruskealla sävyllä nimeltään Kardemumma. Tässä pikkuprojektissa taas tein kuvakehyksiä ja maalasin ne tällä hempeän vaaleanpunaisella sävyllä Vanamo. 

Tuo oksa yläkuvassa on sekin itse tehty, tarkalleen ottaen se on mieheni käsialaa. Hän piirsi oksan paksuun lastulevyyn ja leikkasi irti (käyttäen lukuisia sahoja ja välineitä...runsaan kirosanakirjon kera, ei siis ollut mikään helppo homma levyn paksuuden takia). Hiomisen jälkeen oksa maalattiin struktuuri-spraymaalilla.



Kehykset ovat niinsanotut valekehykset, eli pelkät raamit ja kuva on DIY-henkeen talletettu muovitaskuun, joka taas on kiinnitetty niiteillä kehysten reunaan (taustapuolelle).

Mies leikkasi jiirisirkkelillä liitutaulukehyksestä jääneistä ylijäämäpaloista antamieni mittojen mukaisia rimoja ja leikkasi päät jiiriin, minä sitten näppäränä kasasin rimoista kehykset ja nidoin palaset kiinni toisiinsa. 

Toisen kehyksistä päällystin pakkelilla, ja toisen vain hioin siistiksi. Sitten kumpaiseenkin maalia pintaan yhden kerroksen verran. Sileän kehyksen koristelin vielä washiteipillä (Teippitarha). 



Terveisin,


Pskis 310.

$
0
0




Bingo-pskis -haasteeseen mukaan ja rivini on 
PINKKI - TASKU - WASHITEIPPI

Äitienpäiväfiiliksillä, 




Sedu Ilmajoki

$
0
0
Esittelykierros Sedun Pappilantien oppilaitoksessa jatkuu vielä tämän postauksen verran.

Yläkuvassa kauniita vanhoja ovia ja ikkunoita, jotka kelpaisivat kyllä tuollaisenaankin meikäläiselle. Alakuvissa maalausjuttuja, mm. ihania värijauheita, joita voisin katsella ja ihastella pelkkinä purkkeinakin.











Kyllästyttääkö valkoinen ja harmaa?

$
0
0


Kaipaatko kotiisi värejä?
Miltäs tämä tuntuisi?

Tämän postauksen ja kuvien myötä pääset tutustumaan tai muistelemaan 70-luvun värikylläistä kotia.
Ei siitä ole kauankaan kun jossakin medianlähteessä puhuttiin miten 70-luvulla suomalaisissakin kodeissa suosittiin runsaita värejä: vihreää, oranssia, punaista, keltaista ja ruskeaa. Nykyisin taas värejä edustavat vain valkoisen ja harmaan eri sävyt. 

Minä en kuulu siihen joukkoon, joka suosii valkoista sisustusta. Toki se voi olla kaunis ja moneen tilaan nuo hillityt värit sopivatkin,  fiftyshadesofgrey on taas ihan oma lukunsa, mutta henkilökohtaisesti tykkään käyttää värejä sisustuksessa. Ulkolaisia sisustusohjelmia katsoessani olen aina ihastellut niissä käytettäviä värejä - rohkeita värejä runsaalla kädellä. Suomalaisessa sisustuksessa se rohkeus taitaa riittää juuri ja juuri beigeen, hiekkaan ja muihin harmaanruskean sävyihin.

En tiedä miten kauan jaksaisin katsella ihan näin värikylläistä kotia, mutta myönnän kyllä ihastuneeni todenteolla näkemääni. Ja ottaisin mielihyvin vihreät keittiönkaapit, oranssit seinät ja tuon ihanan ruokailuryhmän!



Olohuoneen vihreää sävyä...


Makuuhuone...

Ja lastenhuone...

Tuo kukkatapetti on mielestäni aivan ihana! Todella kaunis ja sopii monenlaiseen sisustukseen.





Ja lopuksi kylpyhuone - kirkkaanpunaisilla kaakeleilla ja oliivinvihreällä lavuaarilla ja WC-pöntöllä.


Tämä taas voisi olla vaikka kylpyhuoneen oleskelutila, missä saunan ja suihkun jälkeen huilaillaan ja nautitaan kylmää juomaa - jaffaa tietenkin.



Nämä kuvat on otettu Sedun Ilmajoen Pappilantien toimipisteestä.
Pappilantien oppilaitos tarjoaa kulttuurialan opintoja.
Itse valmistuin kyseisestä koulusta vuonna 2006 tekstiilialan artesaaniksi, koulu kulki silloin nimellä TAIKU - taidon ja kulttuurin oppilaitos, aiemmalta nimeltään Ilmajoen käsi- ja taideteollisuusoppilaitos.

24.2.2016 oppilaitoksessa järjestettiin avoimet ovet ja tänä vuonna teemana oli värikäs 70-luku.

"Eri oppitunneilla on opiskeltu 1970-luvun asioita, kuten taiteita, asumista ja muotia. Opiskelijat ovat saaneet valita kuvamateriaalia. Aiheina ovat olleet esimerkiksi aikakauden elokuvat ja sarjakuvat, jotka ovat toimineet maalariopiskelijoiden inspiraation lähteinä, kun he ovat harjoitelleet erilaisia maalaustekniikoita. Tulokset näkyvät muun muassa käytävillä ja muissa tiloissa. Värikkyys on avainsana. Opintojen yhteydessä on rakennettu monenlaisia interiöörejä, kuten huoltoaseman baari- ja miljöö ja leirintäalue. Kirpputorilla voi tehdä löytöjä."


Kirjoittelen myöhemmin aiheesta lisää, opiskelijat olivat nimittäin luoneet kaikkea kaunista ja inspiroivaa, ja aion jakaa ne teidän kanssa kuvien kera.






70luvun muotia ja fiiliksiä

$
0
0

Palataan vielä parin postauksen myötä iloiselle 70-luvulle.

Nämä kuvat 'Ilmajoen käsi- ja taideteollisuusoppilaitokselta', joka nykyisin siis tunnetaan (sanahirviö)nimellä
Koulutuskeskus Sedu Ilmajoki Pappilantie käsi- ja taideteollisuusala.

Yläkuvassa hääpuku. Äidilläni oli vastaavanlainen hääpuku, jossa myöskin huppu. Muistan ihmetelleeni pienempänä, että miksi hääpuvussa on huppu, mutta nyt kun mallia katsoo, niin se on mielestäni todella kaunis ja sensuelli.


Minä olen tykännyt aina 70-luvun muodista. Hapsutakeista ja kukkamekoista.







Ja sitten vähän sisustusta, taidetta ja muita kyseisen aikakauden juttuja.




Voimakkaat värit, kuten tämä sininen saattaa tuntua hallitsevalta, mutta näihin tilanteisiin se mielestäni sopii kuin nenä päähän. Vastavärien kontrastit ovat kiehtovia ja mielenkiintoisia.
En ehkä maalaisi omia seiniäni näin sinisiksi, mutta kiva näitä on silti katsella. Riippuu niin tilasta ja tilanteesta, että mikä milloinkin tuntuu hyvältä.


On se mahtavaa katsoa kun ihmisillä on taito hyppysissä. 




Sedun kulttuurilinjan osaamista...

$
0
0

Löytyipä sieltä tuttu kuosikin! Tuo köynnös on nimeltään Karpalo, minun suunnittelemani kuosi vuodelta 2003, muistaakseni. Se oli kyllä kaunis printti ja näiden vuosien aikana sitä on käytetty monessa jutussa.






Maalauspuolen juttuja...

 Tämä mustavalkoinen työ on puhutteleva, sen suuruutta ei huomaa läheltä katsottuna, mutta isona pintana kuvan kautta sen pystyy näkemään - eripaksuisista vinoviivoista muodostuukin kuva, kuin isokokoinen lehtikuva.










Maalaus- ja tuunausideoita

$
0
0

Tässä muutamia maalausideoita.



Kun hallitsee valojen ja varjojen työstämiset saa aikaan monenlaisia illuusioita.
Tämä paneeli on tehty maalaamalla, samoin kuin seinäpinnat ja lattia.



Unelmia - paskis 311.

$
0
0
Elämässä täytyy olla tilaa haaveille ja unelmille. Tässä on yksi omistani.
Viktoriaaninen talo.
Boheemi look, joka pitää sisällään monia rakastamiani tyylejä - romanttinen country-look, boho, mexican, 50's, rustiikki... Runsautta, persoonallisuutta, värikästä, vintagea, uutta ja vanhaa sulassa sovussa. 
Talon voisin maalata jollakin täysin massasta erottuvalla värillä, kuten vaikka harmahtavan violetilla, oi että oisi kaunis!

Tällä leiskalla osallistun myös Pskiksen tämän kertaiseen haasteeseen, ja työn pohjana on käytetty annettua luonnosta.


Viewing all 881 articles
Browse latest View live